Kaikki Viron yrityspalvelut samassa paikassa 

CAWI on toiminut Viron markkinoilla ja Baltiassa vuodesta 2004.

Asiakkaamme ovat pääasiassa pohjoismaalaisia ja eurooppalaisia. Palvelumme on muotoiltu täyttämään ensisijaisesti näiden asiakkaiden tarpeita ja toiveita.

Kehitämme palveluja jatkuvasti ja toimimme samanaikaisesti suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja viroksi. Lisäksi kykenemme palvelemaan asiakkaita myös saksaksi ja ranskaksi.

Sinun henkilökohtainen talousosastosi

CAWI

 

Yllä oleva sitaatti kuvaa palvelumme ytimen. Vuosien saatossa CAWI on ollut aktiivinen eri projekteissa vastaten asiakkaiden tarpeisiin. CAWI auttaa asiakkaansa löytämään puuttuvat osat sen sijaan, että keskittyisi vain siihen mikä on hyvää, huonoa tai kaipaa kehittämistä.

Perusteelliset markkinatutkimukset, yritysten perustaminen, taloushallinto paperittomalla kirjanpidolla, edullisten rahoitusvaihtoehtojen hankkiminen, mahdolliset tuet, luvat ja selvitykset, rekisteröinnit, veroneuvonta ja veroasioiden käytännön selvitystä veroviranomaisilla (erinomaisella ansioluettelolla) on päivittäistä työtämme.